Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue vastaa 18 kunnan sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen palvelujen järjestämisestä.
Hyvinvointialueella työskentelee n. 11 000 pelastus- ja hoitoalan ammattilaista.
Pääsuunnittelija Jari Kasvala vastaa tiiminsä kanssa reilun 8 000 työaseman ylläpidosta ja kehittämisestä.
Hyvinvointialue on hyödyntänyt Applixure Analytics -ohjelmistoa kesäkuusta 2024 lähtien.
”Projektin alkuvaiheessa tavoitteemme oli löytää ratkaisu työasemien käyttöasteiden luotettavaan seurantaan. Suunnittelimme tietokoneiden lukumäärän vähentämiseen tähtäävää hanketta, minkä vuoksi tarvitsimme kattavaa tietoa laitteiden aktiivisuudesta päätöksenteon tueksi. Lisäksi olimme kiinnostuneita selvittämään työasemien kuntoa ja terveydentilaa.”
Tähän mennessä olemme tunnistaneet ja poistaneet jo yli 400 työasemaa, joiden käyttö oli vähäistä. Tämä on tuonut meille säästöjä, koska meidän ei tarvitse enää jatkossa tilata uusia koneita näiden tilalle. Lisäksi Applixuren dataa on hyödynnetty työasemien tietoturvan, sekä terveydentilan valvonnassa ja parantamisessa. Tuotteesta on myös tehty integraatio tiketöintijärjestelmään, jonka ansiosta voimme tulevaisuudessa puuttua ennakoivasti työasemaympäristössä havaittuihin häiriöihin."
Jatkossa hyvinvointialueella tullaan tarkastelemaan työasemien vaihtotarvetta entistä vahvemmin laitteiden kunnon perusteella.
Tulevien laitevaihtojen tueksi tietokoneille tehdään elinkaarianalyysi, joka pohjautuu Applixuren kehittämään datamittaristoon.
”Analyysi on meille vaivaton: Applixuren mittaristo tuottaa valmiit tulokset ja suositukset. Työasemista saatavaa pisteytystä hyödynnämme päätöksenteossa arvioidessamme, vaihdetaanko laite vai onko sen käytön jatkaminen perusteltua.”
Analyysit tuovat tuen päätöksentekoon ja tulokset ovat olleet hyviä, erityisesti kun säästöpäätökset ovat nousseet ajankohtaiseksi.
“Viimeisimmässä analyysissä tarkastelimme seuraavan kvartaalin leasing-vaihdossa uusittavat 620 laitetta. Tulosten mukaan merkittävä osa laitteista on edelleen käyttökelpoisia: neljä vuotta käytössä olleista kannettavista 70 % ja pöytäkoneista 79 %.
Tulokset mahdollistavat vaihtojen ajoituksen uudelleenarvioinnin. Laskelmien perusteella osan laitteista siirtäminen jatkovuokralle uuden laitteen hankinnan sijaan tuottaa arviolta noin 110 000 euron säästövaikutuksen tarkastelujaksolla.
Samalla voidaan vähentää tämän vuoden aikana syntyviä vaihtokustannuksia sekä laitevaihtoihin liittyvää loppukäyttäjien työajan menetystä. Ratkaisu ei kuitenkaan poista laiteinvestointitarvetta, vaan siirtää sitä myöhempään ajankohtaan laitteiden kuntoon ja käyttöön perustuen.
Arviomme mukaan vastaavaa optimointipotentiaalia on myös tulevissa kvartaalivaihdoissa. Jatkovuokran hyödyntäminen voi tuoda vuositasolla merkittävän kustannusvaikutuksen, mutta samanaikaisesti laitekannan uudistaminen jatkuu hallitusti myöhempinä vuosina. Näin kustannuksia voidaan optimoida lyhyellä aikavälillä ilman, että pitkän aikavälin investointitarpeita unohdetaan.”
Tulosten perusteella Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue on myös harkitsemassa siirtymistä kannettavien osalta neljän vuoden leasing-mallista viiden vuoden malliin, mikä toisi selkeitä, pitkäaikaisia lisäsäästöjä.
Applixure asiakastarina: Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue
Computers under management
8000
Estimated Savings €
110000
4-year-old laptops still usable
70
from 1
70%
4-year-old desktops still usable
79
from 1
79%
Using Applixure since
2024
Related Case Studies
How The Small JYSK IT Team Improves The Digital Employee Experience
JYSK’s IT team runs 10,000 devices across 1,500 stores, without growing IT headcount. With Applixure, they shifted from reactive support to proactive IT, cutting downtime and improving efficiency. Discover their secret to scaling smart.
How Salvation Army Trading Company Transformed IT Efficiency
Struggling with outdated IT and limited resources, SATCoL turned to Applixure for a game-changing solution. The result? Less downtime, extended device life, and more focus on their mission. See how they made IT work smarter.
How Global VoiceLink Transitioned to a Data-Driven MSP Sales Approach
Their innovative Sales team has adopted a data-driven approach which has given them a competitive advantage: enabled them to provide better customer service, made working with customers more effortless, and sped up their sales cycles.
How Pihla Regained Data Ownership from MSP
Pihla Group appreciates Applixure Analytics for the visibility it brings. It enables more transparent cooperation with their managed service provider, and visibility into the IT environments of acquired companies.
Get Started with Applixure in 15 Minutes
Easily gain visibility into your employees' computers and software with Applixure Analytics.
Start Your Free 30-Day Trial or Schedule a Demo Today
1
Create Your Applixure Account
2
Deploy agents (pre-configured)
3
Data Collection Begins